maanantaina, syyskuuta 13

ajatuksia ja nahka-asuja



Hei vain.
Mitä tähän nyt pitäisi sanoa? Sanainen arkku on täysin tyhjä ja mulla ei tunnu olevan mitään asiaa. Tai toisaalta mulla olisi niin paljon kerrottavaa mutta en tiedä miten niistä kertoa tai missä järjestyksessä. Too much going on. Ainakin se mua jännittää, että ensi maanantaina pakkaan kamani ja muutan pariksi kuukaudeksi Helsinkiin asustelemaan. Tällä viikolla on viimeiset työvuorot, se tietty on vähän haikeaa.
Tässä on lähiaikoina tapahtunut niin paljon käsittämättömiä asioita että tällähetkellä suurin osa vuorokaudesta menee ajattelemiseen ja ajatuksien pyörittämiseen pääkopassa. Elän jossain ihme saippuaoopperassa ja välillä mietinkin, että miksei tästä tehdä jotain dokumenttia. Ihan oikeasti, Salatut elämät potenssiin kaksi.

Arvatkaa mitä muuta on tapahtunut lähiaikoina? Käsittämätön määrä rahan palamista. "I keep my money where I can see it: hanging in my closet."
En todellakaan jaksa alkaa erikseen esittelemään kaikkea ihanaa, näkykööt ne sitten joskus päivän asuissa (joihin on toivottavasti tulossa tulevaisuudessa muutosta..) mutta parhaimpia ostoksia ovat olleet eräät tekonahkaiset housut ja samanmoista matskua oleva korkeavyötäröinen hame. Molemmat kuuluvat rakastamaani sarjaan "tukkaa, pientä ja tiukkaa!" Molemmat ostokset istuvat päälle kuin nakutettu! En voisi olla tyytyväisempi näistä.
Nää on myös ihan täydellisen pillilahkeiset, aah. Ihan totta, voisin hiihtää näillä pitkin katuja vaikka joka päivä. Tosin pelkään liikaa niiden kulumista ja venymistä, joten en uskalla.

Tää kaveri myöskin on täydellinen mun kropalle, ihanan vartalonmyötäinen ja vielä taskuilla! (Joita en tosin uskalla käyttää tasku-tarkoitukseen, koska pelkään että ne lörpähtää..) Ja hame ei ole niin lyhyt miltä näyttää, kuva on napsaistu niin ettei koko hame näy..

Sofia ottaa nyt itseään niskasta kiinni ja ryhdistäytyy! Blogin onneksi mulla on torstaina siis vika työvuoro ja Helsingissä ollessani mulla ei muuta olekaan kuin aikaa! Joten palataan! ;-)

Mitä teille kuuluu? :-)

Ps. sponsored by.....
Golden cap Foxy! ;-) ..no ei kai.

9 kommenttia:

viivi kirjoitti...

HUAAAAH rakastan noita housuja, mäki haluun :--D !!

Suvi kirjoitti...

Tulikin heti sun blogi mieleen, kun näin ekan kerran kaupas ton sidukan ;) Miltä muuten maistuu?

Milja kirjoitti...

Haha, näinki vilaukselta lauantaina noi pökät, jos muistan oikein! :D

Mistä muuten hame on, toi on ihana!

AnsQ kirjoitti...

Foxy siideri. Mitä perhanaa. Muokkasitko ton tohon. :D täh :D
Aivan ihania ostoksia, paljon noi housut maksoi? :)

Anonyymi kirjoitti...

mistä toi hame on? ihana!

Anonyymi kirjoitti...

voitko linkittää edellisen blogis kun sitä olis niin kiva katella? sais asuideoita!

Sofia kirjoitti...

viivi: niin määki! sen kun meet ostamaan! ;)

Suvi: hahah! :D Toi on todella hyvän makuista, tosi makeaa, vähän kuin rekordeligit :>

Milja: Joo kylkyl, noi oli jalassa sillon!:>
Hame on veromodasta, ihan huippuihana.

AnsQ: HAHHA en oo muokannu, kyl tollasta on! :D ne on selkeesti saanu tästä blogista jotain inspiraatiota.. ;>
Housut oli 29.90 :>

Anonyymi: Veromodasta :>

Anonyymi: ne on niin häpeällisiä juttuja et en oo varma... täytyy kattoa :>

Anonyymi kirjoitti...

kamalat housut :D:D

Anonyymi kirjoitti...

aaa ihanat housukkeet! mitä noi maksoi!