torstaina, syyskuuta 23

BP



Huomenta.
Toinen aamu Helsingissä, pitkiä päiviä takana. Todella ihania ja palkitsevia tosin. Eilen oon vähän tutkinut mun hoodeja, eksynyt, löytänyt uusia kivoja juttuja ja tavannut ihania ihmisiä. Ei tämä kaupunki kai olekaan sitten niin kauhea kun vielä tiistaina manasin, muuttoilta oli älyttömän kylmä, varpaat olivat kastuneet tulvivien katujen ansiosta ja kaikki näytti sekavalta ja ärsyttävältä. Eiköhän tää tästä.. :-)
...Jotain tekemistä kyllä pitää keksiä, vaikka kuinka nautin nyt tästä rauhasta ja vapaista illoista, uskon että viimeistään ensi viikolla ei enää kauheasti yksin hengailu napostele.. Onneksi saan tänne pian seuraa, hihi.

Palataan illemmalla!

keskiviikkona, syyskuuta 15

do the catwalk!

Moi.
Arvatkaas mitä jännää mä tein viime lauantaina. Olin mallina! Minä. Ensin ajattelin koko homman olevan pelkkä vitsi, ja että mua pyydetään nyt joksikin plusmalliksi. Eräs perhetuttu on erään vaateketjun johtaja ja pyysi mua malliksi yhteen näytökseen. Oli ihan hurjan mielenkiintoista, eikä mua loppujen lopuksi jännittänyt yhtään! Koko päivä oli ihan yhtä hullunmyllyä, ensin aamulla kampaaja laittoi hiukset ja iltapäivällä meikkaaja tuli laittamaan naaman kuntoon. Sitten harjoiteltiin näytöstä ja kokeiltiin uudestaan omia vaatteita. Oli kyllä aika kiva päästä kokemaan tämä puoli muotinäytöksestä!
Mulle laitettiin ihanat sotkukiharat ja mun hiukset oli tooosi isot! Tykkäsin ihan hulluna. Meikki oli ihanan tumma, smoky-eyesit ja kaikki. Ton voisin tehdä kyllä koska vain uusiksi! ...tai heti kun oon saanut tätä vartaloa vähän hallintaan..

Nää on otettu joskus la-aamupäivällä ja tossa vasta ekan kerran laitettu kiharaa, mutta vähän jotain käsitystä hiuksista. Me likes! Meikkiä ei ole tässä vielä laitettu, enkä edes tajunnut otattaa mitään kuvia missä näkyisi helahoito, buu.

Ja kyllä, oon ruvennut nyt ihan villiksi näiden postausten kanssa! ;-)
Ihan jokapäiväistä en tästä vielä tällä viikolla lupaa, nimittäin mulla on yksi todella iso sisustustyö työn alla ja loppua ei näy. Ainiin paitsi että sen palautus pitäisi olla huomenna, keh keh. Taidan ottaa nyt kynän ja viivottimen käteen ja jatkaa piirtämistä ennen illan töitä..

tiistaina, syyskuuta 14

neon

Ostin mun kampaajalta n. viikko sitten ihanan pleksi-kyyhkysen. Mun kampaaja tekee tuollaisia kaikkia ihanuuksia itse ja varsinkaan tuollaisesta neonvärisestä pleksistä ei kovinkaan moni muu vielä tee koruja.

Toi on mun mielestä aivan ihana, mutta en oo oiken varma miten se menee mun tyylin kanssa yhteen.. Joten ajattelin että voisin pitää pikku arvonnan täällä jossain vaiheessa ja pistää kyyhkyä eteenpäin JOS siis päädyn etten sitä itselläni pidä. :-)

Likes / no-likes?

maanantaina, syyskuuta 13

ajatuksia ja nahka-asuja



Hei vain.
Mitä tähän nyt pitäisi sanoa? Sanainen arkku on täysin tyhjä ja mulla ei tunnu olevan mitään asiaa. Tai toisaalta mulla olisi niin paljon kerrottavaa mutta en tiedä miten niistä kertoa tai missä järjestyksessä. Too much going on. Ainakin se mua jännittää, että ensi maanantaina pakkaan kamani ja muutan pariksi kuukaudeksi Helsinkiin asustelemaan. Tällä viikolla on viimeiset työvuorot, se tietty on vähän haikeaa.
Tässä on lähiaikoina tapahtunut niin paljon käsittämättömiä asioita että tällähetkellä suurin osa vuorokaudesta menee ajattelemiseen ja ajatuksien pyörittämiseen pääkopassa. Elän jossain ihme saippuaoopperassa ja välillä mietinkin, että miksei tästä tehdä jotain dokumenttia. Ihan oikeasti, Salatut elämät potenssiin kaksi.

Arvatkaa mitä muuta on tapahtunut lähiaikoina? Käsittämätön määrä rahan palamista. "I keep my money where I can see it: hanging in my closet."
En todellakaan jaksa alkaa erikseen esittelemään kaikkea ihanaa, näkykööt ne sitten joskus päivän asuissa (joihin on toivottavasti tulossa tulevaisuudessa muutosta..) mutta parhaimpia ostoksia ovat olleet eräät tekonahkaiset housut ja samanmoista matskua oleva korkeavyötäröinen hame. Molemmat kuuluvat rakastamaani sarjaan "tukkaa, pientä ja tiukkaa!" Molemmat ostokset istuvat päälle kuin nakutettu! En voisi olla tyytyväisempi näistä.
Nää on myös ihan täydellisen pillilahkeiset, aah. Ihan totta, voisin hiihtää näillä pitkin katuja vaikka joka päivä. Tosin pelkään liikaa niiden kulumista ja venymistä, joten en uskalla.

Tää kaveri myöskin on täydellinen mun kropalle, ihanan vartalonmyötäinen ja vielä taskuilla! (Joita en tosin uskalla käyttää tasku-tarkoitukseen, koska pelkään että ne lörpähtää..) Ja hame ei ole niin lyhyt miltä näyttää, kuva on napsaistu niin ettei koko hame näy..

Sofia ottaa nyt itseään niskasta kiinni ja ryhdistäytyy! Blogin onneksi mulla on torstaina siis vika työvuoro ja Helsingissä ollessani mulla ei muuta olekaan kuin aikaa! Joten palataan! ;-)

Mitä teille kuuluu? :-)

Ps. sponsored by.....
Golden cap Foxy! ;-) ..no ei kai.